Kannad

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Kannad

Viesti kirjoittaja Goldghost lähetetty Pe Joulu 21 2012, 10:13



Nimi: Kannad, väännös fiktiivisestä nyrkkeilijä Tommy Kincaidista.
Sukupuoli: Uros
Ikä: 3 v.
Lauma: Eteläinen lauma
Asema: Rajavartijan oppipoika.

Ulkonäkö:
Kannadin olemuksessa on vielä selkeänä nuoren iän leima. Se on kevyenpuoleinen ja lihaksiston ja luuston kasvu vie energian sarvien kasvulta. Sen säkäkorkeus on tasan 100 cm ja painoa 94 kg.
Kannadin pää on teräväpiirteinen. Turpa on musta, silmät keskikokoiset ja ruskeat lukuunottamatta pientä harmaata häivää pupillin ympärillä. Korvat ovat suuret ja tasalakisesta otsasta kasvaa kaksi paria sarvia, joiden piikkiluku on yhteensä hulppeat kahdeksan. Kaula on paksu ja voimakas, samoin peuran etuosa muutenkin. Takaosakin on lihaksikas, mutta keskivartalo on vielä hoikka ja siitä puuttuu se jokin, joka tekee keskenkasvuisesta aikuisen. Kannadin ruumis päätyy häntään, jonka päälypuoli on musta ja alusta valkea.
Väritykseltään Kannad on mokanruskea vaaleilla täplillä. Täpliä esiintyy epätasaisesti mutta runsaasti koko uroksen selkäpuolella, mutta erityisesti lapojen päällä. Kannadin silmiä korostaa voimakkaasti turkin kanssa kontrastissa oleva vaaleanoranssi väri, jota on myös hennosti turvassa. Samaa vaaleaa löytyy uroksen vatsapuolelta ja ruununrajoina tummanruskeiden sorkkien yläpuolelta.

Luonne:
Luonteeltaan Kannad on tulinen ja itsepäinen. Uros puskee läpi sieltä mistä muut eivät uskalla ja kunnianhimon voimalla se tekee asioita, joita laiskuudessaan jättäisi muiden harteille. Kannadin tunnereaktiot voivat olla hyvin voimakkaat ja nuoruuden tulen poltellessa kuumana sen suonissa, on se erittäin kiivas sarvipää. Se ei siedä itsensä alentamista ja havaitsee välittömästi, mikäli joku yrittää painaa sitä arvosteikossa alaspäin. Nämä ominaisuudet eivät ole sille aivan parhaita mahdollisia ottaen huomioon, että kyseessä on vielä nuori, kahdeksanpiikkinen uros, jolla on vielä paljon opittavaa sekä kärsivällisyydestä että taisteluista. Eteläisen lauman sijaishallitsija osoitti suurta viisautta sijoittaessaan nuoren tulisielun rajavartijan oppiin sen sijaan, että olisi jättänyt Kannadin tavalliseksi laumalaiseksi - turhautumaan ja järjestämään ongelmia. Treenaaminen, harjoitusottelut ja lauman alueiden rajoilla partiointi rauhoittavatkin Kannadia siinä määrin, että se malttaa ajautua joskus ihan normaaleihin keskusteluihin.

Menneisyys:
Kannad syntyi kolmisen vuotta sitten rajavartijan ja tavallisen laumalaisen toiseksi vasaksi. Kannadin isäkin, Kaire, oli luonteeltaan kuumaverinen ja helposti hiiltyvä - ja myöskin rajavartija - joskin iän karttuessa villiä temperamenttiä oltiin opittu hillitsemään pitkien vaelluksien ja mietiskelyn voimalla. Sama luonteenpiirre puski Kannadista esiin vähintään yhtä vahvana jo pienenä vasana. Se ei osannut odottaa hiljaa ruovikossa äidin mennessä syömään, vaan karkasi omille teilleen tai sisarensa seuraan. Jos äiti ei tullut takaisin ajoissa, Kannad lähti itse etsimään. Ryntäänkorkuisena ja sarvettomana se haastoi riitaa isänsä ja muiden urosten kanssa päästäkseen puskemaan päätään ja purkaakseen energiaansa. Tässä vaiheessa Kaire valaistui ja alkoi ottaa nuorta poikaansa mukaan vaellusreissuilleen, niille turvallisemmille. Jos taisteluja ilmaantui, Kannad käskettiin piiloon - mitä se ei aina tehnyt - ja se sai katsella sivusta isänsä mittelyä tuntemattomia, lähes yhtä vahvoja peuroja vastaan. Näkemästään lumoutunut vasa alkoi odottaa itselleen samanlaista tulevaisuutta ja siitä kehkeytyikin mainio oppilas. Ainoastaan taistelun välttäminen tuottaa Kannadille ongelmia eikä se aina tiedä, että joskus on parempi etsiä sopuratkaisu ja antaa tunkeilijan lähteä pelkän puheen voimalla, kuin laskea päänsä ja syöksyä kohti hyvää tai huonoa lopputulosta.

Roolipelaaja: Goldghost
Kuva on huonolaatuinen, koska pää väkerrettiin vanhaan kroppaan.


Viimeinen muokkaaja, Goldghost pvm La Huhti 06 2013, 21:54, muokattu 2 kertaa
avatar
Goldghost
Voittoa tavoitteleva
Voittoa tavoitteleva

Viestien lukumäärä : 404
Join date : 21.12.2012
Paikkakunta : Jyväskylä

Takaisin alkuun Siirry alas

Pelissä tapahtuneita:

Viesti kirjoittaja Goldghost lähetetty Pe Tammi 18 2013, 03:00

Tavannut:

Dakota - tämän kanssa kettuiltiin puolin ja toisin. Kiva niin kauan kun on häviöllä.
Daarian - neuvonantaja, josta vasta muodostellaan käsitystä.
Aavesointu - Karmiva, kiehtova henkiolento, joka ei todellakaan voi olla tavallinen kuolevainen.
Knuut - pääjehun paikasta kieltäytynyt uros, josta ei ole vielä henkilökohtaista mielipidettä.

Tapahtumat:
Kannad on keskittynyt lähinnä remuamiseen ja piikittelyyn. Lopputalvesta se päätti individualistisesti suunnata täysin laumojen alueiden ulkopuolelle. Siellä se kohtasi Aavesoinnun, jota luuli jonkinlaiseksi henkiolennoksi - ja luulee edelleen.

Suunnitelmia:
** Älä vaikuta ihan idiootilta Daarianin läsnäollessa - failattu -
** Järjestä pieni ansa jollekulle eteläisen lauman jäsenelle
** Käy kuulemassa kunniasi Tulitanssista lintsaamisesta
** Ole naaraannaurattaja~
** Kehity tappeluissa
** Yritä löytää enemmän tai vähemmän uskottava keino hankkia lisää korkeutta ja massaa
** Osoittaudu arvokkaaksi keinolla minä hyvänsä
avatar
Goldghost
Voittoa tavoitteleva
Voittoa tavoitteleva

Viestien lukumäärä : 404
Join date : 21.12.2012
Paikkakunta : Jyväskylä

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa