Arthelas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Arthelas

Viesti kirjoittaja Ruska lähetetty Su Heinä 14 2013, 08:46

Nimi: Arthelas Suursarvi
Kutsumanimi: Arthelas
Sukupuoli: Uros
Ikä: 5 vuotta
Lauma: Pohjoisen metsän lauma
Asema: Sotilas
Roolipelaaja: Ruska

Luonne:

Arthelaksen luonnetta on erittäin vaikea pukea sanoiksi, mutta sen menneisyydestä ja yleisestä käyttäytymisestä saa yleiskuvan tämän peuran luonteesta. Uroksella on suuri taisteluaura ja verinen menneisyys ja ne ovatkin muuttaneet tämän luonnetta rajusti ja koulineet peurasta karaistuneen, kestävän sotilaan. Arthelakselle on kertynyt paljon kokemusta selviytymisestä ja taisteluista, ja onkin etevä taktikoija taisteluissa ja tuntee sotateoriat ja omistaa erittäin paljon kokemusta taistelusta elämän puolesta.
Hirvas vaikuttaa ensisilmäyksellä karksilta, jopa äksyltä. Jota tämä tavallaan onkin. Hän saattaa kärttyillä vaikka ei sitä tarkoitakaan, ja tämä peura herättää joissain peuroissa, yleensä nuoremmissa yksilöissä, pelonsekaista kunnioitusta. Arthelaksesta huokuu taistelukokemus ja viisaus ja teräksenluja päättäväisyys. Kruunupäällä ei ole koskaan ollut kumppania, eikä oikein osaa viettää aikaa vasojen kanssa. Yleensä hän on laumassa vähäpuheisen oloinen ja vakavamielinen ja joskus hän ajattelee asiat liiankin vakavalta puolelta.
Mutta on Arthelaksella toinenkin puoli, jota hän ei kelle tahansa näytä. Hän on sisimmässään lempeä ja osaa olla kiltti ja hymyilevä ja saa toiset nauramaan, mutta hän peittää kaiken tuon kovan ulkokuorensa alle. Urospeuran menneisyys on jättänyt niin syvät jäljet eläimen sisimpään, mutta Arthelas on oppinut vuosien saatossa elämään menneisyytensä muistojen kanssa, joita hän ei ole koskaan kertonut kellekään.

Menneisyys:

Tämä kruunupää syntyi Pohjoisen metsän laumaan, ja onkin elänyt siinä laumassa koko ikänsä. Hän syntyi toisena kaksosista, jotka naaraspeura sai ja kaksosvasojen saaminen oli erittäin harvinaista. Arthelaksen emänsä oli lempeä, kiltti ja hyvä äitipeura vasoille. Mutta isä oli toista maata, ja halusi poikasille kovan kurin ja hyvän käytöksen. Aluksi se onnistui jotenkuten, mutta sitten isä alkoi käyttämään enemmän väkivaltaa ja pian hän jo puski vajaa kahden kuukauden ikäisiä peuroja sarvillaan. Hän myös raivosi kurkku suorana heille, että he eivät muka saisi leikkiä sillä he kasvaisivat siitä kieroon. Tätä jatkui kaksi kuukautta, ja sen aikana isälle oli kehittynyt jonkinlainen raivotauti, joka oli erittäin harvinainen kasvinsyöjille. Emo ei uskaltanut puolustaa vasoja sillä hirvas olisi käynyt hänenkin kimppuun.
Puolen vuoden päästä Arthelas oli jo noin vuoden ikäinen, ja hänen oli aika selvitä omillaan. Hänen raivohullun isänsä menehtymisestä oli kulunut puoli vuotta. Ennen surmaansa isä oli ottanut mukaansa Arthelaksen veljen ja emon. Vajaa yksivuotiaalla hirvaalla ei nyt ollut enää ketään perheenjäsentä elossa. Isältään hän on saanut osan arvistaan, loput elämänsä muista koitoksista; tappeluista muita peuroja ja metsästyskoiria vastaan, ja vaellusreissuistaan, mitä hän teki usein nuorena ympäri metsää ja vuoren rinteitä. Arthelaksen menneisyys on täynnä taistelua elämän puolesta ja se kasvatti peurasta uroksen, joka on vahva ja vakavamielinen ja joka vaikenee menneisydestään.
Arthelas sai ketjun kaulaansa kaksi vuotta sitten. Tämä oli Pohjoisen lauman reviirin länsilaitamilla, erittäin lähellä rajaa. Hän tykkää vaellella yksinään, ja niin oli tehnyt tälläkin kertaa. Peura saapui erään aukion laitamille. Hän oli kuullut, että monet vanhat peurat olivat varoittaneet nuorempia menemästä aukioille, sillä se oli erittäin vaarallinen paikka tulla tapetuksi, ihmisen tai toisen petoeläimen, kuin karhun tai puuman, kynsistä. Arthelas muisti tämän varoituksen juuri ennen kuin oli kerennyt kahta askelta pidemmäs aukiolle. Hänen aistinsa tarkkailivat ympäristöä. Jokainen aisti oli täydessä valppaustilassa, korvat liikkuen koko ajan ja katse kiertäen ympäristöä hajuaisti valmiina aistimaan vähäisemmänkin epänormaalin hajun.
Sitten hän kuuli rasahduksen. Peuran lihakset kiristyivät salamannopeasti ja kätse ja korvat suuntautuivat äänensuuntaan, joka oli kuulunut jostain eläimen oikealta puolelta. Sitten silmänräpäyksen ajan kaikki äänet hiljenivät, metsästä ei kuulunut ääntäkään. Sitten hänen takaoikelata lennähti ilmaan pitkä hopeinen hämähäkinseittiä muistuttava naru, niin sanoin peura oli ajatellut kettingin aillä hetkellä. Ketjussa oli suuri löysä lenkki, joka oli sen verran iso että se meni peuran suurien sarvien ympäriltä tämän kaulalle, ja heti sen jälkeen ketju kiristyi. Ihmiset olivat ottaneet peuran kiinni kettingin avulla, ja lähtivät nyt vetämään Arthelasta aukiota päin. Hirvas riuhtoi ja pukitteli, yrittäen saada kettinkiä pois kaulastaan, mutta mitä enemmän hän pyristeli, sitä enemmän ketju kuristi ja ihmiset vetivät voimakkaammin. Mutta jo täysikasvuinen valkohäntäpeura oli juuri ja juuri sen verran vahva, että lopulta sai riuhtaistua itsensä vapauteen katkaisten ketjun. Siinä samassa eläin lähti pinkomaan takaisin metsään niin nopeasti kuin pystyi ja kauas noista ihmisistä.
Päästyään tarpeeksi kauas syvälle metsään peura huomasi vasta silloin, että häen kaulaansa oli jäänyt se ketjun lenkki, jonka avulla ihmiset olivat napanneet hänet. Ketjun muu osa oli katkennu ihan lenkin "solmupään" vierestä, ja siitä lähtien peura on yrittänyt saada ketjua pois kaulastaan, tuloksetta.

Ulkonäkö:

Säkä: 125 cm
Ruumiinpituus: 189 cm
Paino: 110 kg
Arthelas omaa kaikki urospeuran ruumiinpiirteet, lihaksikkaan kehon, jykevät sarvet ja jonkun verran korkeamman sään ja enemmän painoa sekä pituutta kuin naaraspeuroilla. Hirvaan rakenne on normaalista raskaaseempaan päin. Peuran karheahkon harmaansävyisen turkin alla väreilevät lujat ja voimaa sisältävät lihakset jotka ovat kouliutuneet hirvaan lukemattomissa taisteluissa sekä juoksemisen ja kävelyn aikana. Ruumin on jäntevä ja vuosien taisteluiden koulimana kestää hyvin iskuja, mutta voittamaton peura ei ole, sillä sehän ei ole teräksestä tehty. Siitä merkkinä peuran kehossa on siellä täällä tappeluista syntyneitä arpia, joita on aika lailla eniten kasvoissa, niisä eniten kuonovarressa, lavoissa ja takaruumiissa. Arvet eivät ole järkyttävän isoja mutta ne ovat muodoiltaan vaihtelevia ja eivät erotu selvästi turkin alta sillä karvapeite verhoaa suurimmiltaan seitsemäntoista senttimetrin mittaiset erilevyiset arvet jotenkuten näkyvistä mutta silti erottuen, ja nuo taisteluiden jäljet näkyvät kaikista parhaiten likomärän turkin alta.
Arthelaksen vahvaa taistelemiseen luotua kehoa verhoaa karkeahko mutta tietyllä tavalla silkkinen, pehmeämpi kesäisin, kehonlämmön pitävä ja kylmäneristävä harmaa turkki. Keskiharmaa sävy esiintyy koko kehon karvapeitteessä, joka esiintyy tummemmanharmahtavana urospeuran jaloissa polvinivelestä ja kintereestä asti alaspäin, kuonon kirsun alueella sekä korvien kärjissä mustana värisävynä. Tumma väri muuttuu asteittain jaloissa mutta muuttuu sorkkien yläpuolelta valkoiseksi haalistuen ja korvien taustoissa tummemmaksi, eli värin reunat eivät ole jyrkät vaan vaihtuu asteittain. Myös selässä menee otsasta lähtien hännänpäähän asti tummanharmaa siima, aika leveähkö. Muuten koko keho on kauniin harmaa. Korvien sisustat ovat vaaleanharmaat ja silmien ympärillä esiintyy samaa sävyä, hiukan haaleammin mutta silti havaittavissa. Arthelaksen kurkku kaulan puoleenväliin asti on myös vaaleanharmaa, toisin sanoen melkeimpä lumenvalkoinen, jonka seassa on tasaisesti erittäin vaaleanharmaita karvoja luoden yhdessä kauniin sävyn. Hännänalunen hirvaalla on valkohäntäpeuran lajinsa perimän ansiota vitivalkoinen. Myös keskiruumiin alapuoli on vaaleanharmaa. Arthelaksen säkäkorkeus hipoo 125 senttimetrin korkeutta, ja pituutta hirvaalla on noin 189 cm ja painoa on noin 110 kiloa, eli aika keskikokoinen peura on kyseessä. Sarvet ovat Arthelaksen ylpeydenaihe ja vahvuus voimakkuutensa ja kestävän kehonsa rinnalla. Ne ovat jykevät, paksuhkot ja kestävät ja omaavat viisi piikkiä. Toki ne ovat joissain oikein rajuissa tappeluissa irronnut toinen sarvista kun peura oli nuorempi, mutta ruskeat sarvet ovat vahvistuneet aina pikkuhiljaa kun ne ovat irronneet ja kasvaneet uudestaan. Sarviensa ansiota Arthelas on taitava taistelija ja vaarallinen vastustaja, mutta ei ole siltikään voittamaton. Peuran kallon sivuille asettuneet silmät ovat oranssit, syvät ja omalla tavallaan mystiset. Kuonon karvaton kirsuosa on tumma, melkein musta, ja turvan päälypyoli on tummanharmaa, joka muuttuu haalentuen hiukan ennen silmiä tasaiseen muun kehon harmaaseen sävyyn. Leuan kärki ja kirsun alapuoli, niin sanottu ylähuuli pirsun alareunaan asti ovat valkoiset, ja kuononpäästä lähtee musta juova myötäillen valkoisen värin reunoja molemmin puolin turpaa, kulkien kaareutuen vinosti suunpielen asti ja alaleuan yläreunasta alas, kiertäen alaleuan rajaten koko valkoisen alueen turvassa ja alaleuassa. Peuran pään sivuprofiili on hiukan kupera. Sorkat ovat tummat ja kovat.
Athelas on ruumiinrakenteeltaan erittäin hyvä taistelija, ja kokemustakin löytyy monen vuoden edestä. Peura juoksee nopeasti vahvojen lihaksiensa ansiota, mutta ei kuulu lauman nopeimpiin, sillä tämän keho on soveltunut enemmän kruunupäiden tappeluihin, eikä uimataidoillakaan hirvasta ole pilattu. Peura pysyy kyllä pinnalla jos on aivan pakko, mutta yleensä eläin ei astu jalallaankaan veteen vapaaehtoisesti. Uros on hyvä kiipeilemään jyrkilläkin rinteillä. Mutta tiukan paikan tullen uroksesta kyllä löytyy ytyä, ja hän voi silloin, kun ei voi tehdä muuta, uida ja juosta niin lujaa kuin vahvoista jaloista löytyy. Kaulassa Arthelaksella on hopeinen ketju, keskipaksu ja on saanut sen menneisyydessään. Ketju ei hierrä hirvaan kaulaa eikä niskaa sillä sen karkeahko turkki pitää ketjun erossa ihon kosketuksesta. Kettinkiketju ei purista peuraa kaulasta, vaan on sen verran löysä että Arthelaksen laiduntaessa ketju roikkuu löysäsi kaulalla ja sen turkin välillä on noin kymmenen senttiä rakoa, eikä ketju oikeastaan vaikeuta peuran elämää mitenkään. Mutta joskus kruunupäiden otteluissa vastapuolen sarvi saattaa jäädä kettinkiin kiinni, ja silloin Arthelas on pahassa pulassa, vaarassa kuristua. Se on oikeastaan ainoa haitta ketjussa. Peura on lukemattomat kerrat yrittänyt saada ketjua pois kaulastaan, mutta ei ole koskaan onnistunut, ja on kehittänyt taitojaan parhaansa mukaan, jotka auttaisivat peuraa taistelemaan ketju kaulassaan ja välttelemään vastapuolen sarvien ketjuun jäämistä jumiin.
Arthelas on lyhyesti vahva, harmaansävyinen ja järkevä peura, joka on oikeastaan aika komea, mutta hirvas itse ei sitä huomaa. Tämä saa usein joidenkin naaraiden päät pyörälle, mutta ei itse välitä asiasta.


Muuta:
~ Ensimmäinen hahmoni Häivähdyksessä, ja ensimmäinen peurahahmoni kooko ropetaustassani
~ Muistuttaa vahvasti erästä susihahmoani toisessa ropessa
~ Vahva taistelija, mutta ei parhain uimari eikä kuulu lauman nopeimpiin juoksijoihin
~ Ei omista puolisoa tai omia vasoja
~ Nimi Arthelas juontaa juurensa athelas-kasvin (kuninkaanmiekka) nimestä, joka esiintyy Taru sormusten Herrasta -elokuvatrilogian ensimmäisessä osassa
~ Haluaa nousta Komentajaksi

Pelinäyte:

Aamu-usva leijui harsona ilmassa, verhoten metsän kauniiseen huurunomaiseen verhoon. Ilma oli kostea, eikä Aurinko ollut vielä aloittanutkaan taipalettaan taivaan halki. Ilma oli kostea, ja pienenpienet vesipisarat helmeilivät puiden oksilla ja kasvien lehdillä. Atselin sammalen, saniaisten ja marjakasvien lomassa, tummat sorkat pitäen hiljaista askelluksen ääntä, joka oli yksi niistä havoista äänistä näin aamuisin lintujen viserrysten lomassa. Pääni oli ylhäällä ja haistelin ilmaa ja katselin ympärilläni elävää ikuista havumetsää. Korvani ja tuskkini värähtivät välillä, sillä aina välillä puiden taimien ja joidenkin saniaisten lehdiltä tipahti vettä turkilleni kun harmaat kylkeni osuivat niihin. Metsän ilma tuoksui raikkaalle, eikä tuulenvirekään käynyt puiden lomassa. Nostin katseeni aamutaivaalle, joka oli jo valoisa. Ei kestäisi enää kauaa kun Aurinko nousisi itäiselle taivaanrannalle.
Hetkisen aikaa käveltyäni saavuin hiljaa solisevan puron luo, jonka vesi virtasi ylempää rinteiltä. Jano kalvoi sisälläni, ja kun saavuin solisevan puron luo, painoin pääni ja join sen raikasta vettä.
Yhtäkkiä vasemmalta puoleltani kuului rasahdus. Mikä se oli? Nostin välittömästi pääni ja annoin katseeni kiertää ympärilleni ja kovani kääntelehtivät paikantaen äänen uudelleen. Pian kuului toinen rasahdus. Nyt lähempää. Lihakeni kiristyivät ja olin valmiina kohtaamaan äänen aiheuttajan, mikä se sitten olikin. Kannoin päätäni korkealla ja sitten siirsin sarveni eteenpäin. En antaisi kuvaa tuolle kulkijalle, että olisin helppo tapaus, mitkä aikeet sillä sitten olikin.
Pensaikosta pelmahti rusakko. Hontelo pitkäkorva vilkaisi minuun, sen jälkeen käännähti kannoillaan ja poikkelehti takaisin tulosuuntaansa säikähtäneenä. Huokaisin. Se oli ollut vain pelkkä jänis. Hermoni taisivat vain olla kireällä tänä aamuna. Odotin hetken aikaa, ja sitten painoin pääni jälleen ja hörppäsin vielä vileää vettä ennen kuin lähdin kävelemään käyntiä takaisin päin.

Ruska
Pelokas vasa
Pelokas vasa

Viestien lukumäärä : 5
Join date : 29.06.2013

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa