Sepelkyyhky

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Sepelkyyhky

Viesti kirjoittaja Basilli lähetetty Ti Heinä 02 2013, 03:11


• nimeltään Sepelkyyhky
• kutsumanimeltään Hely
• naaraspuolinen
• päälle 2-vuotias
• Eteläisen lauman tavan jäsen
~~~
• säkäkorkeus vähän päälle 100cm
• pituus n. 150cm
• paino 75-80kg

• Ulkonäöltään Hely on sorja nuori kauris. Sen keho on sulokas ja jäntevä, feminiinisen muodokas pyöreine ja pehmeine linjoineen, mutta naisellisuudestaan huolimatta myös suht voimakas ja ihailtavan kestävä turkin alle piiloutuneiden, timmin vaikutelman kehosta antavien lihasten ansiosta. Nuoren kauriin jalat ovat pitkät ja sirot, mikä ei kuitenkaan ilmene kömpelyytenä ja jalkojen hallinnan menettämisenä, vaan päinvastoin ketteryytenä hankalassakin maastossa. Pienehköt sorkat niiden päissä ovat väritykseltään tuhkanharmaat.
Helyn pää on naaraille ominaiseen tapaan viehkeä ja siro, kaventuva turpaa kohden. Sillä on omenaisen pyöreät posket, kauniisti kaartuva otsa ja pienehkö, mattapintainen, hiilenmusta turpa, jota halkoo pieni suppusuu. Helyn silmät ovat suurehkot ja omaavat silmiinpistävän syvän meripihkaisen värityksen, jolloin ne erottuvat edukseen kahtena väripilkkuna naaraan muuten niin harmahtavassa ulkonäössä. Silmien kokonaisuus on viimeistelty niitä reunustavilla tuuheilla ripsillä.
Nuorehkon naaraan karva on laadultaan aavistuksen laineilevaa sekä suht sileää, ja se peittää tiiviisti koko sulokasta kehoa. Karvan pituus on keskimäärin n. 3-4cm, päässä ja jalkojen päissä kuitenkin tätä hieman lyhyempää, ja vastaavasti rinnuksilla, vatsan alla sekä hännässä pidempää, ollen paikoin lähemmäs kymmensenttistä haituvaa. Turkin vallitsevana värinä voi huomata olevan harmaan, jota kuitenkin esiintyy kahtena eri sävynä. Näistä kahdesta tummempi, tuhkanharmaa väritys on näkyvämpi, sillä se peittää suurimman osan Helyn kehosta. Kyyhkynharmaata kauriilla esiintyy korvien sisäpuolella, kurkussa, kaulassa, rinnuksilla, vatsassa, takajalkojen sisäsivuissa enemmän kuin etujalkojen, jaloissa sorkan lähellä sekä naaraan pieneksi häpeäksi myös peräpeilissä sekä hännän alla, sillä kunnon valkohäntäpeurallahan näiden kohtien kuuluisi olla valkoiset, siitähän lajin nimikin juontaa juurensa. Mustaa väriä esiintyy turvassa, korvien reunoilla, jaloissa niin, että se alkaa hieman ennen polvea tummentuen sysimustaksi polven kohdalla, ja haalistuu pois vähän jälkeen polven, hännän yläpuolella paksuna viivana, ja siitä jatkuen kuin siveltimellä vedettynä aina kuononpäähän asti, jonne saapuessaan musta väri on kuitenkin haalistunut hyvinkin huomaamattomaksi, aivan kuin väri olisi ehtynyt viivaa vetäneestä siveltimestä. Tätä harmahtavaa kokonaisuutta rikkovat kuitenkin hailakat valkeat pilkut, jotka ovat täysin symmetriset molemmin puolin kehoa, Helyn lavan etuosassa, selässä sekä takapuolen päällä.
Kaiken kaikkiaan, Hely on hyvin viehkeä näky kaikessa harmaudessaankin, joka toisaalta vain korostaa nuoren kauriin pistäviä meripihkasilmiä.
~~~
• Mestari itsensä hillitsemisessä ja kylmähermoisuutensa säilyttämisessä, sitä nuori kauris on. Siihen se on opetettu ja oppinut lyhyen elämänsä aikana, selvitäkseen tässä karussa, turmiollisten houkutuksien täyttämässä maassa. Toisille naaraan itsekurin järjetön määrä aiheuttaa päänvaivaa; kuinka niin nuoresta kauniista neitokaisesta on tullut niin vakava ja laskelmoiva, mihin on jäänyt tilanteeseen heittäytyminen ja nuorelle iälle tyypillinen riskien ottaminen, virheistään oppiminen? Mutta siinä se vastaus juuri piileekin, Helyssä on nimittäin pientä perfektionistisen kontrollifriikin vikaa, virheisiin ei ole varaa, jos tavoittelee täydellistä suoritusta elämässä. Tokikaan tämä ei tarkoita, että Hely vain seisoisi yrmeänä erillään muista, osaahan nuori naaras iloitakin elämässä, hymyillä ja nauttia, sen tapoihin ei vain kuulu turhien riskien ottaminen ja sen mielestä typerä hulluttelu, johon yleensä kuuluu myös sääntöjen rikkomista. Hely on nimittäin myös hieman sääntöjen sekä tapojensa orja, sillä useinhan säännöt ovat olemassa jonkin hyvän syyn vuoksi, syyn, jota ei ole hyvän käytöksen mukaisesti sopiva kyseenalaistaa. Poikkeuksiakin tietenkin on, mutta jotta naaras suostuisi rikkomaan jotakin sääntöä, on asiaan oltava erittäin painava syy, ja senkin jälkeen on Helyn vielä harkittava sääntöjen rikkomisen kannattavuutta pitkän aikaa ja kaikilta kanteilta. Sääntöjen orjallisen noudattamisen takana piilee kuitenkin omien päätöksien tekemisen pelko - entäpä jos valitseekin väärin ja itse, tai pahimmassa tapauksessa muut saavat kärsiä siitä?

Pohjimmiltaan Hely on hyvin kohtelias ja ystävällinen, mutta nuoren elämänsä aikana saavuttamiensa sosiaalisten kontaktien - muiden kuin vanhan laumansa jäsenien kartuttamien - vähyyden vuoksi se on huono keskustelemaan luontevasti lajitovereidensa kanssa, jos Helyllä ei ole mitään tärkeää asiaa tai valmiiksi keksittyä puheenaihetta. Keskusteluun ajautuessaan Hely miettii tarkkaan sanavalintojaan väärinymmärrysten välttämiseksi, mutta saattaa itse ymmärtää toisen sanomiset väärin, ja hitusen pessimistisenä ajattelijana, jos lauseenparrelle on useampi kuin yksi tulkintatapa, valitsee Hely yleensä sen ikävemmän vaihtoehdon. Itse naaras mieltää itsensä ennemminkin realistiksi, mutta sisimmässään ajattelee, että ainakaan pessimisti ei koskaan pety. Kuitenkin, jos nuori kauris ymmärtäisikin väärin jonkun sanomiset ja tulkitsisi ne loukkauksena itseänsä kohtaan, se on jo tottunut suurimmaksi osaksi sivuuttamaan itseensä kohdistuvan arvostelun ja estämään suuret tunnekuohut sellaisen vähäpätöisen asian vuoksi. Raivoamisen ja itkemisen sijaan Hely saattaa muuttua vähäsanaiseksi ja vältteleväksi, ajatellen vain, ettei toinen ole tarpeeksi arvokas tuhlaamaan hänen kallisarvoista aikaansa. Normaalin kanssakäymisen yrittäminen suuntautuu melkeinpä ainoastaan vain naaraita sekä hyvin nuoria kauriita kohtaan, vasoihin, jotka ovat mieleltään vielä viattomia. Uroksille Hely on valmiiksi vähäsanainen, ja jos uros ei ole naarasta itseään kovin paljoa korkeammalla arvoasteikossa, jopa tylynoloinen ja piikikäs, kuten sellaisille lajitovereille, joita se ei juurikaan arvosta. Suurimpien yksilöiden läheisyydessä Hely on usein myös jonkin verran hermostunut. Käyttäytymismalli on täysin opittua, jonka ajatusmallina toimii idea siitä, että jos hirvaat eivät liiemmin kiinny naaraaseen, on suuri todennäköisyys, etteivät he juuri muistele lyhyttä tapaamista, saatika huomaamatonta, harmaata kaurisnaarasta. Yleensä nuori kauris kuitenkin koettaa varmistaa jo etukäteen, ettei liikaa kohtaamisia tuiki tuntemattomien, varsinkaan suurten ja uhkaavien urosten, kanssa synny, välttelemällä mahdollisuuksien mukaan täysin vieraiden seuraa.

Se, ettei Hely juurikaan perusta urospuolisten lajitoveriensa seurasta, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nuori kauris koskaan haaveilisi elämänkumppanista rinnallaan, pienestä, onnellisesta perheestä. Vaikkakin Hely on iältään vielä suhteellisen nuori, on kauriiden keskuudessa erikoista, ettei kyseisen iän saavuttanut naaras ole synnyttänyt vielä kertaakaan, varsinkaan, kun Helyn ulkonäössä ei ole mitään moitittavaa. Siihen löytyy kuitenkin syy: naaras kammoaa synnyttämistä, jopa sen ajattelu saa sen vatsan vääntymään solmuun kauhusta. Se ei suinkaan juonna juuriaan siitä, että nuori kauris tuntisi inhoa vasoja kohtaan, vaan pikemminkin silkasta pelosta. Hely on oppinut ajattelemaan synnytyksen olevan vaarallista ja riskialtista puuhaa, missä mikä tahansa saattaa mennä vikaan, varsinkin sellaiselle yksilölle, jolle pelkkä hengissä pysyminenkin on ollut sinnittelyä, puhumattakaan pienen vasan kasvattamisesta. Vaikka tänä päivänä Hely onkin moitteettomassa kunnossa, eikä synnyttämisessä olisi ongelmaa heikon terveydentilan puolesta, on synnytyskammo pinttynyt niin syvälle sen mieleen, että kauris on vannonut hiljaa mielessään koskaan synnyttämästä epäonnistumisen pelossa. Vaikka Hely vakuutteleekin aina itselleen, ettei se tarvitse tai kaipaa omia jälkeläisiä, nuori kauris muuttuu usein vasojen läheisyydessä suunnattoman surumieliseksi ja välttelee puheenaihetta äitiydestä viimeiseen tippaan, sillä se jos mikä saa nuoren naarasparan täysin ahdistuneeksi - kykenemättömyys vasan synnyttämiseen jopa fobiaksi luokiteltavan synnytyskammonsa tähden on järisyttävä virhe Helyn täydellisyyden tavoittelussa, särö muuten niin lupaavalta näyttävässä elämässään. Tai niin ainakin sen omasta mielestä.
~~~
• Suurin osa Helyn käyttäytymisestä juontaa juurensa kauriin menneisyyteen, jota ei todellakaan voi kutsu ruusuilla tanssimiseksi.

Nuori vasa syntyi pieneen, karulla seudulla vaeltavaan laumaan syksyn alussa. Sen syntymä oli ainut ilman komplikaatioita sujunut viimeiseen pariin vuoteen, sillä lauman naaraat olivat usein ravinnon puutteen vuoksi sen verran huonossa kunnossa, että joko vasa, emä tai molemmat olivat kuolleet synnytyksen yhteydessä tai pian sen jälkeen. Helynkään emän voinnissa ei ollut juurikaan kehuttavaa, mutta lauma oli sattunut osumaan juuri ennen vasan syntymää hieman ruokaisammalle alueelle, joten sen emällä oli juuri ja juuri tarpeeksi ravintoa itsensä ja vasansa elättämiseen. Pienen vasan isä oli ollut joku kiertelevä kulkuri, joka oli saanut Helyn nuoren emän vieteltyä sulopuheillaan.
Helyä paapottiin laumassa kuin pientä prinsessaa, sillä eihän kukaan ollut saanut hoivata pientä kauriinvasaa moneen vuoteen. Se osassaan myös auttoi Helyä selviytymään talven lähestyessä - sen äiti saattoi päivällä vaeltaa hyvinkin kauaksi etsiessään ruokaa, kun muut laumanjäsenet katsoivat nuoren Helyn perään. Silloin vielä nimetön vasa oppi nauttimaan saamastaan huomiosta ja siihen kohdistuneista kehuista kuinka se oli niin hyväkäytöksinen, kaunis ja kaikinpuolin oikein täydellinen pikku neiti, kuin jumalan lahja laumalle. Lauman suoma seura auttoi myös helpottamaan emän poissaolosta johtuvaa ikävää.

Noin kolmen kuukauden ikäisenä pieni Hely vaistosi jonkin muuttuneen; sen emä palasi laumaan aina vain väsyneempänä ja laihempana ja viipyikin enää murto-osan siitä vähäisestä ajasta vasansa luona, mitä se ennen oli viettänyt pienokaisensa kanssa. Lauman harvat jäsenetkin rupesivat supattelemaan keskenään vasan emän voinnista, mutta joka kerta kun Hely uskaltautui kysymään laumansa jäseneltä emässään tapahtuneesta muutoksesta, hän sai vastaukseksi vain rauhoittelevia sanoja, että sellainen oli ihan normaalia, eikä minkäänlaista syytä ollut huoleen. Ja lopulta, pieni naiivi vasa rupesi uskomaan laumansa vakuutteluja, että kaikki oli hyvin, eikä ollut minkäänlaista syytä pelätä. Sen sijaan se keskittyi odottamaan innolla tulevaa nimenantojuhlaansa, laumansa vanhaa perinnettä, jossa vasalle annettiin sen lopullinen nimi viikon sisällä maidon juonnin lopettamisesta. Pieni kauris ei millään malttanut odottaa sitä päivää!

Melkein viisikuukautinen Hely joi vieläkin emänsä maitoa, sillä se ei ollut vielä tarpeeksi vahva ja kehittynyt kasvussaan pärjätäkseen vain lumen alta löytämällään kasvustolla ja puiden oksilla. Joka päivä vasa kuitenkin pyrki syömään enemmän ja enemmän niin kuin aikuiset kauriit, ei pelkästään omasta tahdostaan, vaan sen emäkin tuotti jatkuvasti vähemmän maitoa pienen kauriin ravinnoksi. Hely ihmetteli tätä kovasti, sillä vaikka sen emä olikin hyvin laiha, sen vatsa oli kasvanut suureksi, ja vasa oli kuullut laumalaiseltaan, että suureksi kasvanut vatsa tarkoitti suuria maitovarastoja pienelle Helylle.

Ja sitten viimein, hieman yli viisikuukautinen Hely tunsi vihdoinkin olevansa valmis luopumaan kokonaan maidon juomisesta. Nuori kauris tiesi emänsä palailevan aina juuri niihin aikoihin ruoanhakuretkiltään, joten se päätti lapsen palavassa innossaan kirmata emäänsä vastaan, vaikka tiesikin laumalaistensa sättivän häntä myöhemmin tällaisesta turhanpäiväisestä energiantuhlauksesta. Pieni vasa ei kuitenkaan välittänyt jäädä murehtimaan tulevaa, se oli liian iloinen sellaiseen.
Pian Hely saattoikin haistaa emänsä tutun tuoksun, ja huolimatta laumalaistensa omituisenkuuloisista pyynnöistä palata takaisin heidän pariinsa, se hyppelehti emänsä luokse kertoakseen ilouutisen. Mutta mikä Helyä odottikaan vastassa? Sen rakas emä makaamassa punaiseksi värjäytyneessä lumessa, pieni, kaurista muistuttava eloton mytty vieressään. Hely pysähtyi niille sijoilleen, tuijottamaan silmät lautasen kokoisena hetki hetkeltä heikkenevää emäänsä. Se ei edes huomannut taakseen kokoontuvaa muuta laumaa, ja niiden sääliviä ja surumielisiä katseita. Lopulta pieni vasa sai soperrettua hetki sitten sen mieltä ilahduttaneen uutisensa, että se oli vihdoinkin tarpeeksi iso saadakseen nimensä. Helyn emä suli heikkoon hymyyn ja kuiskasi hiljaa: "Voi Kyyhkyseni..", sulki silmänsä, ja oli pian poissa. Hän oli enää vain samanlainen eloton ruumis kuin vastasyntynyt vasa sen vierellä hiljalleen peittyen taivaalta leijailevaan, puhtaanvalkoiseen lumeen.
Laumalaiset päättivät yhteistuumin ristiä pienen vasan Sepelkyyhkyksi, koska sen emä ei ollut saanut selkeästi ilmoitettua haluamaansa nimeä jälkeläiselleen.

Hely oli ollut täysin murtunut pari ensimmäistä kuukautta emänsä kuoleman jälkeen, mutta kesän tullen suru oli vähitellen helpottanut. Asiaa oli helpottanut valtavasti lauman vanha naaras, joka oli ottanut Helyn kuin omakseen. Kyseinen kauris ei ollut koskaan eläissään synnyttänyt, ja se piti tätä ominaisuutta itsessään pitkän ikänsä salaisuutena, ja koska vanha naaras kiintyi kovasti Helyyn, se päätti opettaa sen samanlaiseksi kuin itsekin oli, jotta nuori kauris säästyisi synnytyksen tuomalta tuskalta, ja varsinkin äitinsä surulliselta kohtalolta. "Oppituntien" aikana Hely oppi karttamaan urosten seuraa ja hillitsemään sekä kontrolloimaan tunteitaan ja mieltään, ja tarpeen tullen pakenemaan tukalasta tilanteesta. Vanha kauris painotti aina asioiden täydellistä suorittamista, ja osoittikin vahvasti tyytymättömyyttään pienistäkin virheistä, mistä nuori Hely useasti pahoittikin mielensä, olihan se jo tottunut laumalaistensa vuolaisiin kehuihin kaikesta, mihin se ryhtyi. Kaiken tämän tarkoituksena oli kuitenkin vain varmistaa mahdollisimman hyvä elämä nuorelle Helylle, ja hyvin miellyttämisenhaluisena se oppikin nopeasti suorastaan halveksumaan uroksia ja sitä, miten ne ovat melkeinpä täysin alkukantaisten viettiensä johdateltavissa. Nuori kauris teki kaiken aina niin kuin vanhempi käski hänen tehdä ja oppi vähitellen luottamaan sokeasti tämän sanomisiin, ja karttamaan itse tehtyjä päätöksiä, sillä usein niiden seurauksena Hely sai vain satikutia vanhalta naaraalta.

Vuosi kului Helyn emän kuolemasta, ja nuori naaras kasvoi ja kaunistui joka päivä. Kun kiima-aika koitti, lauman johtajan poika, muutaman vuoden Helyä vanhempi hirvas iski silmänsä tähän sukukypsän iän saavuttaneeseen neitokaiseen. Hely kuitenkin muisti kaiken oppimansa ja torjui hirvaan moneen otteeseen, mikä ajoi uroksen raivon partaalle. Sitä raivostutti nuoren naaraan halveksuva käytös sitä kohtaan, olihan se sentään johtajan poika. Kun se ei saanut haluamaansa Helyltä hyvällä, se päätti ottaa sen väkivalloin. Asia ei kuitenkaan jäänyt muilta huomaamatta, ja ennen kuin mitään peruuttamatonta ehti tapahtua, lauman vanha johtaja ehti saapua paikalle ja erotettua poikansa nuoren, syvästi järkyttyneen Helyn kimpusta. Vaikkakin lauma oli pieni ja kituva, sillä oli vanhat perinteet ja säännöt; tällaisen häpeään saattavan tilanteen jälkeen jompi kumpi osapuolista oli karkotettava laumasta vastaavanlaisen tilanteen ennaltaehkäisemiseksi, ja koska johtaja ei kyennyt häätämään omaa poikaansa, se päätti karkottaa Helyn - ikiajoiksi. Sääntöjä noudattamaan oppinut Hely ei kyennyt muuta kuin nielemään katkerat kyyneleensä, ja lähtemään.

Yksin vaeltaessaan nuori kauris joutui kohtaamaan karun maailman aivan yksin, vailla lauman suomaa turvaa. Se kuitenkin onnistui sinnittelemään elossa noudattaessaan laumassaan oppimiaan perinteitä ja tapoja, ja vältellessään muita yksin vaeltavia kauriita. Hely pysyi lähestulkoon koko ajan liikkeessä, ja poistuessaan vanhan laumansa alueelta, se joutui kohtaamaan myös uusia vaaroja - petoja. Ensin nuori naaras ei osannut varoa verenhimoisia susia, karhuja tai ahmoja, sillä sen entisellä asuinalueella ei ollut lainkaan suurpetoja, ainut syy, miksi lauma sinnitteli niukkaruokaisella alueella. Monet kerrat Hely juoksi henkensä edestä pakoon nälkäisiä eläimiä, mutta joka kerta se onnistui peittoamaan pedot ketteryydessä ja nopeudessa. Pahempana uhkana naaras kuitenkin piti lemmenkipeitä hirvaita ja useasti joutuikin juoksemaan niitä pakoon kovempaa ja useammin kuin mitään petoeläintä.
Vaellusta kesti lähestulkoon vuoden verran, kunnes nuori naaras saapui rehevään Häivähdykseen, Eteläisen lauman alueelle. Vaikka Hely oli tottunut välttelemään kaikenlaista kaurisseuraa, se kaipasi silti turvallista laumaa ympärilleen, ja Eteläinen lauma vanhoine perinteineen ja rituaaleineen, sekä tiukkine sääntöineen, tuntui etäisesti kotoisalta, joten nuori naaras päätti liittyä ulkonäöltään aavistuksen samankaltaisten peurojen seuraan osittain huojentuneena lauman tuomasta turvasta ja pitkän vaelluksensa loppumisesta, mutta myös osittain hermostuneena erilaisista säännöistä ja vieraista kauriista, joiden kanssa sen täytyisi oppia elämään.
avatar
Basilli
Pelokas vasa
Pelokas vasa

Viestien lukumäärä : 36
Join date : 01.07.2013
Ikä : 20
Paikkakunta : Pääkaupunkiseutu

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa