Karhunkallo

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Karhunkallo

Viesti kirjoittaja Haiko lähetetty Ti Kesä 11 2013, 07:36

!! tiedot uudistetaan [viim. silloin, kun hahmo vaihtaa laumaa]

Karhunkallo

NIMI Karhunkallo
KUTSUMANIMI Karhunkallo, Kallo, pilkkanimet
IKÄ n. 4 vuotta
SUKUPUOLI Uros
LAJI Valkohäntäpeura
LAUMA Etelä
ASEMA Hylkiö

Pelaaja Haiko
Luontipäivä 11.06.13


» Aikajana
» Suhteet

kiivas ja kopea
aina liikkeissä nopea
olla liehuva liputus
olla voittojen niputus

Ulkonäkö

Säkäkorkeus 105 cm
Paino 140 kg
Ruumiinpituus 168 cm

Art © Hilbo

!! tarkempi väritys: punaruskea pohja kermanvaalein & mustin merkein

Karhunkallo on ulkokuoreltaan hyvinkin karu näky. Kertyneiden korkeussenttiensä puolesta kyseinen sarvipäinen saattaa vetää vertoja sirolle ja hentoiselle naaraalle, mutta lukuisat muut samaa sukupuolta edustavat jättävät hirvaan ronskisti varjoonsa. Se ei siltikään tarkoita, että uros olisi jollain tapaa heikko; päin vastoin. Matalahkontyyppinen, treenattu keho on jykevä, raskas ja erittäin lihaksikas, jossa piilee runsaasti raakaa voimaa ja joka patoaa hankosarvisen raivokkaisiin kruununiskuihin järisyttävän määrän vastusta. Sen liikkeet ovat hyvinkin jänteikkäitä ja sen kulku on jopa karhumaiseksi kuvattavaa, pää ja sarvikruunu matalalla, aistit valppaana lönkyttelyä keinuvin painopistein. Kasvoiltaan se on jyrkkäpiirteinen ja yleisolemukseltaan jonkin verran taisteluarpia kerännyt, lähinnä kasvojen sekä kaulan, mutta myös takaruumiin seudulle, eivätkä ne jätä ollenkaan epäselviksi, mitä se on Etelän hylkiövuosinaan joutunut kokemaan.

Pääväritykseltään Karhunkallo on melko tyypillinen punaruskea, joka on dominoiva väri sen pehmeähkössä karvassa. Eteläläissyntyisen tunnusmerkkinäkin toimiva pilkkukeskittymä sijoittuu lähinnä takareisille, satulalle, hartioille ja niskalle, mutta ne ovat alkaneet pikkuhiljaa hälvenemään jokavuotisen karvanvaihdon myötä. Jurokatseisten, tulkitsemattomien silmien omaamaa terävyyttä painottaa vielä entisestään niiden hyvin vaalea ja sameanhaalistunut väritys sekä kermanvaalea rajaus. Tummaa väripigmenttiä löytyy turvasta, korvien kärjistä, nilkoista ja hännän päällysosasta.

Luonne

Epätasapainoinen, levoton, äkkipikainen ja arvaamaton Karhunkallo on kaikkea muuta kuin ihanteellinen laumaeläjä. Se on vaikea, ellei mahdotonkin käsiteltävä ja pahemman kerran omaan kuoreensa sulkeutunut, joka suhtautuu lähestulkoon kaikkeen sitä ympäröivään välinpitämättömällä ja negatiivisella latauksella, ellei syystä tai toisesta satu olemaan itseään viihdyttävän tekemisen puutteessa. Tuota vihaa uhkuvaa, räjähdyspisteen molemmin puolin hyppelehtivää urosta on useimmiten vaikea lähestyä, sillä sen sisäinen turhautumus peittyy kylmään ja julkeaan käytökseen, joka puolestaan tekee siitä juttuseurana monesti hyvinkin jäisen tai jopa töykeän, sen torjuessa näin uudet tuttavuudet jo heti alkumetreillä, jotta ne eivät pääse lähemmäs satuttamaan sen pohjimmiltaan haavoittuvaista luontoaan, joka on sille itselleenkin melkoinen mysteeri.

ehdi ei katua
kun on tehtävä latua
olla viimaa ja vetoa
olla liukkaampi petoa


Sosiaalisessa kanssakäymisessä Karhu on todella paljon tilannetta analysoiva, joka muistaa kaikki saamansa haukunhaavat ikuisuuksiin; pelkkä yksikin "väärä" sana tai liike on tyystin riittävä pudottamaan toisen lajitoverin siedettävien listalta inhotuimmaksi viholliseksi. Koska Karhunkallo myös kiivastuu todella helposti, jopa ilman syytä, mutta ei kuitenkaan osaa ilmaista juuri mitään tunteitaan sujuvasti, siihen patoutunut viha ja hämmennys lisääntyy vain entisestään. Pelkkä pienikin ärsyke väärällä ajalla voi pahimmillaan laukaista hermoraunioina olevalle urokselle raivonpuuskan, eikä se edes normaalioloissakaan arastele raa'an voiman tai sarviensa käyttöä, joiden runnomina ovat jo monet epätietoiset surmankitaansa pudonneet. Edes naaraatkaan eivät säästy sen tappovälineiden teräviltä pistoilta, jos vain sattuvat käymään toisinaan hieman keskivertoakin kuumempina kuohuville hermoille. Uroksen lähestyminen on kaiken kaikkiaan silkkaa arpapeliä, mutta jos osaa lähestyä sitä oikein ja oikealla hetkellä, antaa itsestään kunnollisen kuvan, siitä voi parhaimmillaan saada melko erikoistakin juttuseuraa. Vaikka se ei luota kehenkään, Karhunkallo itse on todella luotettava tapaus, eikä sillä ole mitään halua kertoa muiden asioita eteenpäin, jos ne on sille luottamuksella kerrottuja. Tyhjänpäiväinen juoruilu on naaraiden hommaa, joten jätettäköön se kokonaan niille ajankuluksi.

kostea lakana
minä piiskattu pakana
olen rannaton soutaja
olen linnuton noutaja


Henkisten, lujien suhteuden luominen lajitovereihinsa on Karhunkallolle arvaamattakin melko haasteellista. Monien torjumisten, pilkkaamisten ja epäonnistuneiden suhteiden jälkeen se on menettänyt uskonsa erityisesti naaraisiin, ja tätä sukupuolta kohtaan koetun pettymyksensä se ilmaisee usein vihaisin, alentavin sanoin, ellei yksilö satu olemaan jollain tavalla kiinnostava tai uros itse ole hieman leikkisällä päällä. Se on täysi oman itsensä herra, joka ei kumarra ketään tai mitään - ainakaan ennen, kuin se on runnottu maahan henkihieveriinsä asti. Kallolle on hyvin ominaista käytöstä purkaa omaa pahaa oloaan ja ärtymystään muihin, yleensä aivan syyttömiin henkilöihin, ja kieroutuneen moraalikäsityksensä kanssa se voi olla hyvinkin potentiaalinen vaara miltei kelle tahansa.

Menneisyys

Karhunkallo on ollut Etelän lauman keskuudessa jonkinlaisen hylkiön asemassa jo siitä hetkestä lähtien, kun sen nuori emä, Sinirikko, synnytti tuon ainoan poikansa syystuulessa kahisevaan heinikkoon. Koskaan ei tämä nuorukainen ollut mikään erityisen toivottu vasa, sillä sen isä oli tuntematon, pohjoislainen kulkija, ja siksi tuon vastasyntyneen sekaverisen ja emänsä maineeseen tuli automaattisesti hyvin musta maalaus. Muut nuorikot jo miltei ensipäivistä lähtien kiusasivat matalaa, kömpelöä ja hylkiön asemansa takia kaikin puolin oudoksi leimattua Karhunkalloa, josta erityisesti nuori Sinirikko otti suuret tunnontuskat, sillä itsehän naaras oli isävalintansa tehnyt. Tilanne johti lopulta siihen, että Sinirikko eristi poikansa kokonaan muista ikätovereistaan, ja henkisen kuin fyysisenkin kiusaamisen johdosta tulleet haavat itsetunnossa naaras korjasi suurilla valheilla; kuinka väärässä muut olivatkaan, kuinka mahtava sarvipää pojasta tulisikaan aikuisena kasvamaan, kuinka suuresta ja arvostetusta verilinjasta se todellisuudessa peritytyikään.

Valheessa eläen Karhunkallo selvisi kutakuinkin teini-ikään asti vailla suurempia ongelmia. Sillä ei vain ollut juuri minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja muihun kuin äitiinsä, jonka luoma noidankehä oli tehnyt pojasta kopeilevan, ylimielisen narsistin, joka ylenkatsoi jokaista, pitäen niitä silkkana kurana sorkkiensa alla. Ensimmäiset sarvensa kasvattanut Karhunkallo koki pian olevansa valmis hylkäämään emänsä, josta ei enää ollut sille vastusta - ja niin se tekikin, kunnes totuus iski vasten kasvoja. Sinirikon manipuloima mieli koki suuria järkytyksiä, kun sitä halveksuttiin, inhottiin ja kohdeltiin yhä äärimmäisen surkeasti. Ja kun tämä karu totuus alkoi valjeta sille kokonaisuudessaan, itsetunto laski taas niihin samoihin pohjalukemiin, millainen se oli ollut ennen Sinirikon valkoisia valheita. Sen kimppuun hyökättiin ja sitä haukuttiin, jonka vuoksi Karhunkallo eristäytyi omiin oloihinsa ja sen elämä pyöri jatkuvan itsensä harjoittamisen ympärillä, mikä lopulta teki kovien kokemusten kautta uroksesta äärimmäisen vahvan lihaskimpun.

Kun se sitten näki Sinirikon seuraavana kesänä ja vieläpä uuden vasan kanssa, ensireaktio oli järisyttävä viha. Kallo sysäsi puolisisaruksensa muualle, hyökkäsi emonsa kimppuun armotta ja ryhtyi pitämään sitä tiukassa otteessaan, laittaen sen nielemään tappionsa ja tekemään kaikki likaiset työt puolestaan. Aika kului, Karhunkallo vahvistui fyysisesti ja lisääntymiskautena se iskikin silmänsä useampiinkin naaraisiin kerta toisensa jälkeen, pääsemättä kuitenkaan tositoimiin, sillä kaikki aina torjuivat aggressiivisen hylkiön. Viimeisin ihastuksensa toimi myös sinä viimeisenä pisarana; se antoi Kallon olettaa saaneensa vastakaikua tunteilleen, ja kun uros oli päättänyt puolisokseen pyytämisellä yllättää oman kaunottarensa joka oli parhaillaan monien ystäviensä seurassa, naaras nolasi uroksen alta aikayksikön haukkumalla sen pohjalle asti, kertoen sille suoraan, ettei se voisi ikimaailmassa välittää tuonkaltaisesta hirvaasta. Neuvoton Karhunkallo ei osannut tehdä mitään, niin suuri isku tämä oli ollut, että se vain liukeni paikalta, mutta nyt tietäen, ettei se tuhlaisi aikaansa yhteenkään tyhjänpäiväiseen naaraaseen.

Näissä olosuhteissa Karhunkallo lopulta kasvoi samaksi, vähäsanaiseksi ja juroksi sarvipääksi, mikä se nytkin on. Se on pysytellyt poissa laumansa tieltä ja siksi siihen suhtaudutaan tätä nykyä ehkä hieman paremmin kuin ennen, mutta ei ole enää minkäänlaista varmuutta siitä, kuinka kauan sitä tullaankaan suvaitsemaan Etelän riveissä.

Suku

Isä Tuntematon pohjoislainen
Emä Sinirikko [npc]
Sisarukset -

Muuta

» Tiedot kirjoitettiin kokonaisuudessaan kahtena päivänä; 10. päivänä tiedot itsessään ja 11. päivänä viimeistely menneisyyden kera.
» Seuranhakutopicistani löytyy paaljon radikaaleja suunnitelmia Karhunkalloa ajatellen.
» Esittelyssä käytetyt lyriikat: Ihmisenpyörä


HALLA | KAAMOS | AKEELA | KARHUNKALLO | RAFIKI | LEUNA
____________________________________________________________________________________
seuranhaku | juonet

Haiko
Urhoollinen
Urhoollinen

Viestien lukumäärä : 1560
Join date : 18.12.2012
Ikä : 17
Paikkakunta : Pk-seutu

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa