Akeela

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Akeela

Viesti kirjoittaja Haiko lähetetty La Maalis 30 2013, 01:18

Akeela

n i m i : Akeela
k u t s u m a n i m i : Akeela, tuttavallisemmin Keela
i k ä : noin 4 vuotta
s u k u p u o l i : naaras
l a j i : valkohäntäpeura
l a u m a : Etelä
a s e m a : laumalainen

p e l a a j a : Haiko
l u o n t i p ä i v ä : 30.03.13

attitude's cold so the pain don't show,
holding onto past 'cause we can't let go -
don't blame us, this is all we know

> a i k a j a n a : x
> s u h t e e t : x

Ulkonäkö

s ä k ä k o r k e u s : 98 cm
p a i n o : 78 kg

Akeela on terve ja sopusuhtainen kauris. Sen sulokkaassa, notkeassa ja sorjassa kehossa on hyvinvoivan naaraan pehmeän pyöristetyt, naiselliset muodot, mutta samalla rakenteessa on pieni hipaisu jäntevyyttä, joka kielii hyvästä lihaskunnosta ja siitä, että sillä on tarvittaessa niin fyysistä kuin henkistäkin voimaa puolustaa itseään. Kasvojenmuoto on kiilamainen, ja valkohäntäpeuran anatomian puitteissa se on jonkin verran korkeuttaan pitempi, mutta siitä huolimatta raajat ovat hyvinkin kapeat ja solakat. Nimenomaan se tapa, jolla tuo tummaverinen naaras kantaa itseään, imartelee sitä parhaalla mahdollisella tavalla korostaen sen ulkoisen olemuksen hyviä puolia; askeleet ovat pehmeitä ja äärimmäisen hallittuja, katse jopa pelottavan tyyni mutta omalla tavallaan viekas ja olemus hillityn pidättyväinen, ja se kokonaisuudessaan luo kuvan kauriista, joka on kerännyt jo hieman taitoa ja elämänkokemusta, vaikka seisookin vasta aikuisiän portailla.

Hyvin lämpötilaa ylläpitävä, likaa ja vettä hylkivä, tiivis karvapeite on laadultaan erikoinen, sillä se omaa jonkinlaisen mattamaisen, samettisen pinnan. Viimeistään turkin värityksen perusteella arvokkaan leidin voidaan tunnistaa edustavan Eteläistä kauneutta, eksoottista ja tummaveristä sukulinjaa. Pohjavärinä toimii heleä, tummanrusehtava sävy, joka olosuhteista riippuen voi jopa vivahtaa hieman syvänpunertavaan. Selässä ja reisillä on pehmeän kermanvaaleita pilkkuja, jotka ovat melko säännöllisiä ja niiden halkaisija vaihtelee muutamasta millimetristä vajaaseen senttiin. Valkohäntäkauriille tyypillisesti turpa on kärjestään tumma, hännän alaosa on kirkkaanvalkoinen ja sen yläosa sekä korvien ulkopinnat ovat mustia. Myöskin sääret ja pohkeet tummuvat yllättäen lähes mustaa väriä hipoen ja päätyvät lopulta aina alas asti, tummiin sorkkiin. Vatsanalus, kurkku, pieni osa rintaa sekä raajojen ja korvien sisäpinnat ovat hiekanvaaleat, jopa valkoiseen vivahtavat. Pyöreitä, kookkaita ja tummien ripsien reunustamia silmiä ympäröi hailakka, vaalea sävy ja itse silmät ovat väriltään tummat, kaikessa läpikuultavuudessaan miltei lasisen näköiset, ja niiden katse on tietyllä tapaa hyvin viettelevä.

Luonne

olen kasvanut kiveen kiinni
tämän sellin seiniin
kaltereiden takana pilvet matkalla kotiin


Akeelan antama pintapuolinen ensivaikutelma on peruspiirteiltään hyvin selkeä; terveellä tavalla itsevarma, temperamentikas ja määrätietoinen naaras, joka neljästä ikävuodestaan huolimatta vaikuttaa hyvin kokeneelta ja sen myötä älykkäältäkin. Se on ensitapaamisella yleensä siveellisen pidättyväinen ja hillitty, mutta samalla peruskohteliaasti, viehättävästi ja ystävällisesti käyttäytyvä, joka kielii ainoastaan siitä, että valtaosa sen reaktioista tapahtuu lähinnä sen oman pään sisällä, täysin muiden ulottumattomissa. Mieleltään viekas ja jopa petollisen juonittelevaksi luonnehdittava naaras on kaikessa vähäeleisyydessään ja tulkitsemattomuudessaan loistava näyttelijä ja valehtelija, vaikka Akeela ei tietenkään käytä ominaisuuksiaan turhan takia, sillä pohjimmiltaan se on luotettava kanssatovereitaan kohden. Laskelmoiva, nopeat hoksottimet omaava neito omaa taitoa lukea muita kauriita niiden pienimpienkin eleiden, ilmeiden, sanojen ja sävyjen kautta, mutta siitäkään huolimatta naaras ei luota liikaa pelkkään toisen antamaan ensivaikutelmaan, koska sekin tietää varsin hyvin, että ulkonäkö voi pettää pahemman kerran.

olen kasvanut kuriin kiinni
vaihtanut nimeni numeroon
tuon taivaan takana toinen päivät lahoo


Koviakin aikoja kokeneen Akeelan mielessä piilottelee ainainen petetyksi tulemisen pelko, joka ilmenee siinä, että naaras saattaa suhtautua joihinkin hieman varauksella, olla päästämättä niitä lähelle henkistä minäänsä ja niitä todellisia ajatuksiaan. Erityisesti menneisyyden tietyt osat ovat niitä asioita, joista Akeela ei missään nimessä tahdo avautua kenellekään, sillä häpeä polttelee yhä sen kärsinyttä mutta ulkoisesti vahvaa itsetuntoa. Kuitenkin, kun Akeelaa tarkastellaan ulospäin, niitä ei millään muotoa voida huomata; se käyttäytyy hyvin paljon seuralaistensa mukaan, suurimman osan ajasta naaras on hillitty ja asiallinen, mutta joskus hieman äänekkäämpi ja villimpi, joka viekotteleva. Naaraan kanssa jutteleminen onkin yllättävän helppoa jos sattuu tuppautumaan sen seuraan oikeaan aikaan, mutta vaikka se saattaisikin antaa itsestään suvaitsevaisen kuvan, sitä Akeela ei kyllä pohjimmiltaan ole. Erityisesti pilkuttomat ja muuten tyhmiltä tai epämiellyttäviltä vaikuttavat kauriit saavat monesti osakseen ehdotonta kylmäkiskoisuutta, niinsanotusti kaapin paikan näyttämistä, eikä varsinkaan vihaiselle Akeelalle ole kenenkään syytä ryhtyä aukomaan päätään. Todellisuudessa sen tulisena palavaa temperamenttia estävät roihahtamasta ilmiliekkeihin ainoastaan jäätävän kylmät hermot, ja juuri niissä tilanteissa sen vihaisuus tukahtuu yleensä pelkäksi kylmyydeksi. Sillä on taipumus piilottaa todelliset tunteensa ja sysätä kaikki asiat taka-alalle, ja siksi sen tulkinta voi olla erityisen vaikeaa.

olen poltettu rööki
peitto rispaantunut
ja jos täältä joskus pääsen
tunnetko mut?


Akeelan miesmaku on omalla tavallaan melko perinteinen, vaikka naaras ei millään muulla osa-alueella vanhanaikainen olekaan. Sen pää ei todellakaan käänny pienillä sarvilla, liialla aggressiivisuudella, epäkunnioittavuudella tai nuoren uroksen liioitellun suurella egolla, sillä Akeela on aina pitänyt enemmän vanhemmista hirvaista, joilla on elämänkokemusta ja joiden käytös on sulavaa, pehmeää sekä herrasmiesmäistä - tietysti vahva, lihaksikas keho, suuret sarvet, tahto taistella naaraastaan ja kaikin puolin hyvät geenit ovat suurta plussaa, ja monesti myös niitä asioita, jotka alun perinkin kiinnittävät tumman kaunottaren huomion.

Menneisyys

Akeela syntyi keskikeväällä erääseen pitkälle jatkuneeseen, monipäiseen suursukuun, joka oli koko aikansa ollut uskollisena Etelälle, vaalien tiukasti näiden perinteitä ja arvoja ja suhtautuen pilkuttomiin kauriisiin ehdottoman torjuvasti. Akeelan isä oli arvostettu yksilö laumassa ja sen emo oli hyvin kokenut ja viisas naaras, jolta vastasyntynyt silkkiturkki perikin kauneutensa. Valtaosa sukuun syntyneistä vasoista olivat uroksia, joista myöhemmin kasvoi komeita, uljaita sarvipäitä mikä puolestaan kieli hyvistä geeneistä, mutta Akeelan emo itse oli salaa tyytyväinen synnytettyään naaraan. Vaikka isä asettikin sille jopa suhteettoman korkeat odotukset, eihän se tahtonut tyttärestään sukunsa mustaa lammasta tai häpeäpilkkua, kauriin vasa-aika oli siltikin melko normaali. Se leikki muiden lauman nuorten sekä vanhempien veljiensä kanssa ja vietti paljon aikaa liikkuen, jolloin pienestä vasasta alkoi hiljalleen muuntautua näyttävä, nuori naaras.

jos mulla olisi sydän
kaipaisin sinua
revin sen irti kun tiedän
se ei tarvitse minua


Siihen tiettyyn ikään tultuaan Akeelan oli tullut aika saattaa ensimmäinen vasansa maailmaan, mutta toisin kuin muut samaa sukupuolta edustavat ystävättärensä, sitä ei kiinnostanut oman ikäluokkansa kukkoilijat, jotka röyhistelivät keskenään paripiikkisillä sarvillaan kuin muka olisivat jotain suurta ja hienoa; tuohon vetosi huomattavasti vanhemmat, jalot sarvipäät ja niiden itsevarma määrätietoisuus sekä tahdikas charmi. Loppusyksyn kiima-aikana samettiturkkisen Akeelan suosiosta käytiinkin paljon kiivasta taistoa siinä missä muistakin naaraista, osaksi Etelän ja osaksi ulkolaistenkin keskuudessa kun niitä sattui rajoilla sekä vapailla mailla törmäämään, mutta oli tilanne mikä tahansa, voittanut nuori uros sai aina tummaveriköltä osakseen kylmän torjunnan. Moinen välinpitämättömyys ja piittaamattomuus alkoi kuitenkin pitkän päälle ärsyttämään ja katkeroittamaan niitä tiettyjä uroksia, joilla oli liiankin kova halu saada naaras itselleen, ja siksi eräänä viattomana keskipäivänä muutama vahva mutta nuori sarvipää piiritti kallioilla laiduntavan naaraan ja huvinsa vuoksi astui sen jopa useamman kerran, mitään erillistä suostumusta naaraalta pyytelemättä. Karuinta oli, että se tapahtui aivan keskellä kirkasta päivää, julkisella paikalla, mutta kenenkään huomaamatta; ja heti kun hirvaat olivat antaneet naaraalle "ansionsa mukaan", ne häipyivät liukkaasti rikospaikalta kierosti naureskellen ja jättivät tumman, runnoutuneen naaraan makaamaan heinikkoon täysin oman onnensa nojaan.

jos mulla olisi sydän
huutaisin sinua
jos mulla olisi sydän
kuolisin tähän


Kun ilta oli alkanut jo hiipiä Häivähdyksen metsiin, eräs Akeelan ystävä, suurikokoinen sarvipää Kembra oli lähtenyt etsimään naarasta ja lopulta löysi sen, makaamasta yhä samalla paikalla minne se oltiin jätetty. Päivän mittaan itkut oli kuitenkin jo itketty; tällä kertaa naaraan kasvoilla häilyi aivan uusi, tyhjän kaihoisa ilme. Akeela ei kertonut, mitä äskettäin oli tapahtunut, vaan se vietteli tuon pohjimmiltaan biologisten vaistojensa varassa elävän sarvipään valtaansa ja sai sen siittämään itsensä. Naaras ei kestänyt sitä totuutta, että sen ylpeys oltiin juuri riistetty useampaan kertaan, mutta samalla se tiesi myös, että todisteena siitä syntyisi jokatapauksessa vasa, joten siksi sen oli pakko juonitella. Kaikki muut peurat, mukaanlukien tuo hirvas itse, saisivat luulla, että Kembra olisi Akeelan puoliso ja samalla tulevan vasan isä, jolloin karu totuus jäisi pelkästään Akeelan tietoon.

Kun vieritysten kulkeva kaksikko saapui takaisin lauman luo, kukaan ei osannut epäillä mitään pahaa sattuneen. Vanhemmilleen ja perheelleen Akeela kertoi, että Kembra oli nyt hänen puolisonsa ja tulevan perheenlisäyksen kunniallinen isä, eikä kukaan osannut epäillä tai kyseenalaistaa sen suunnitelmaa. Aikaa kuluikin perin normaaliin tahtiin, ja kesän hiivittyä Häivähdyksen metsiin Akeela synnytti kaksi heiveröistä ja pientä vasaa, uroksen ja naaraan, joilla molemmilla oli tumma turkki hailakanvaaleilla pilkuilla - mikä puolestaan merkitsi sitä, että isä oli yksi Akeelan häpäisseistä sarvipäistä. Ulkopuolisen silmin oli kuitenkin todennäköistä, että jompikumpi vanhemmista kantoi mustan turkin geeniä ja siksi Akeela pystyi kasvattamaan molemmat vasansa tyystin normaalisti, vaikka ne osoittautuivatkin jäävän melko heikoiksi, ja erityisesti Akeelan tiineysaikaisella stressillä sekä kylmällä talvella saattoi olla osuutensa asiaan. Vanhoillinen Kembra oli kuitenkin naaraaseensa hyvin pettynyt, kun se ei pystynyt synnyttämään sille terveitä, vahvoja ja kunnollisia jälkeläisiä, ja tuo omasta turkistaan poikkeava väri oli herättänyt ainoastaan sen epäilykset: loppujen lopuksi tapahtumat johtivatkin parivaljakon eroamiseen, kun ne eivät enää sietäneet toisiaan lähettyvillään. Se ei kuitenkaan haitannut Akeelaa itseään, sillä naaraalla ei koskaan ollut mitään tunteita tuota sarvipäätä kohtaan, joka oli ollut vain yksi pelinappula sen omassa, likaisessa pelissään. Tummaturkin ystävättäret auttoivat sitä vasojen hoidossa, vahtimisessa ja imettämisessä siinä missä Akeela auttoi heitä, ja kun nuorukaiset olivat vieroitusikäisiä, naaras pystyi jatkamaan omia reittejään ilman jatkuvaa lastenvahtimista.

olen ruokalan tuoli
räystään katkennut pää
silmät tyhjyyttä vuotaa
kuuletko enää?


Seuraavana marraskuuna odottivat taas samat kuviot, ja silloin Akeela koki vasta todellisen ensi-ihastuksensa. Kyseessä oli naarasta itseään vain hieman vanhempi hirvas, jota se oli ihaillen seurannut taka-alalta edellisenäkin vuonna. Tällä kertaa tuon sarvet olivat entistäkin komeammat, ja sen keho oli kerännyt roimasti lisää korkeutta ja lihasmassaa. Tummaverinen, vahva ja itsevarma Akeela oli kuitenkin kiinnittänyt myös hirvaan huomion, ja kun naaras oli muutaman ystävättärensä kanssa viettämässä rauhallista iltaa pellolla aterioiden sekä siinä lomassa hennosti jutellen, tuo uros saapui sen juttusille. Niiden kiinnostus toisiaan kohtaan syveni entisestään ja loppujen lopuksi kaksikon tutustuttua hieman lähemmin, seuraavana kesänä Akeela synnytti hirvaalle vahvan, pilkullisen sarvipään. Naaras ei kuitenkaan koskaan solminut mitään läheisempää liittoa kyseisen hirvaan kanssa, sillä se toimi ainoastaan synnyttäjänä: Akeela kasvatti pojan sekä siinä sivussa yhden emonsa menettäneen uroksen äidillisen lempeästi, kokeneesti ja tarpeelliset rajat asettaen, kunnes saatuaan vasat jaloistaan se jatkoi tyystin normaalia etelänlaumalaisen elämää.

Suku

i s ä : NPC-eteläläinen
e m ä : NPC-eteläläinen
s i s a r u k s e t : NPC
j ä l k e l ä i s e t : urosvasa [npc], naarasvasa [npc], urosvasa [npc], Rafiki [♂]

Muuta

» Haikon kolmas hahmo, jonka tiedot oli yllättävän helppo kirjoittaa edellisiin verrattuna.
» Kuten menneisyydestä tulee ilmi, naaraalla on entuudestaan kolme omaa jäljeläistä (uros ja naaras + uros) sekä yksi adoptoitu uros.
» Akeela ei vieläkään siedä kunnolla kosketusta, ellei kyseessä ole henkilö joka on sille tuttu.


HALLA | KAAMOS | AKEELA | KARHUNKALLO | RAFIKI | LEUNA
____________________________________________________________________________________
seuranhaku | juonet
avatar
Haiko
Urhoollinen
Urhoollinen

Viestien lukumäärä : 1560
Join date : 18.12.2012
Ikä : 18
Paikkakunta : Pk-seutu

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa